Edustajisto koostuu edustajiston jäsenistä eli edaattoreista. Alvarin unionilla on toiseksi eniten paikkoja 41-jäsenisessä edustajistossa, yhteensä meitä siellä vaikuttaa kahdeksan. Mutta mitä me oikein teemme ja mitä kaikkea edustajistotyöhön kuuluu?
Oikeita tapoja toimia edaattorina on yhtä monta, kun jäseniä edustajistossa istuu. Jokaisella meistä on oma tyylimme ja tapamme. Ryhmämme varsinaiset jäsenet ovat vaihtuneet jonkin verran kauden aikana johtuen esimerkiksi varsinaisten jäsenten vaihto-opiskelusta sekä JYYn hallitukseen lähtemisestä. Pöydässämme on istunut lähes 20 alvaria, ja varajäsenten sekä muiden kiinnostuneiden osallistuminen on enemmän kuin suotavaa!
Edustajistotyöskentely ei rajaudu kuitenkaan ainoastaan kuukausittaisiin edustajiston kokouksiin. Tapaamme yhdessä ryhmämme kanssa kokousviikolla, jotta kokouksessa käsiteltävät asiat ovat kaikille selvät ja pystymme muodostamaan yhteisiä näkemyksiä kokouksen asioihin. Jokaisessa ryhmässä toimii ryhmävastaava, joka tapaa myös muiden ryhmien ryhmävastaavia ja täten kertoo meille muille kaikki tarvittavat tiedot koskien tulevaa kokousta. Säännöllisten ryhmätapaamisten lisäksi JYY järjestää myös iltakouluja, joissa saamme tietää enemmän käsittelyyn tulevista asioista, pääsemme syventymään aiheisiin ja kysymään kysymyksiä.
Edaattoreista ja varaedaattoreista kootaan myös erilaisia parlamentaarisia työryhmiä, mikä tarkoittaa sitä, että kaikilla edustajistoryhmillä on oma edustajansa työryhmässä. Esimerkiksi JYYn yleispoliittista linjapaperia valmisteltiin tällaisessa työryhmässä. Lisäksi on paljon muita vaikuttamisen paikkoja: yleisessä valintatoimikunnassa haastatellaan hallinnon opiskelijaedustajia valintaa varten. Myös siellä on jokaisesta ryhmästä edustus. Alvareita vaikuttaa myös Jylkkärin johtokunnassa sekä Kampus kustannuksen toimitusneuvostossa unohtamatta JYYn hallitusta, jossa pääsee kokopäiväisen vaikuttamisen pariin.
Vaikuttamisen mahdollisuudet ylioppilaskunnassa ovat siis lähes loputtomat. Jokainen voi kuitenkin päättää millä tavoin ryhmän sekä edustajiston toimintaan osallistuu. Jokaisella on omat lähtökohdat ja mahdollisuudet olla toiminnassamme mukana, joten haluamme antaa kaikille mahdollisuuden osallistua. Ryhmässämme on tälläkin hetkellä omien sanojensa mukaisia ”aktiivisia läsnäolijoita” sekä niitä, jotka ovat perillä lähes kaikesta. Olet sitten jokin näistä välistä tai täysin ulkopuolella, tule mukaan toimintaamme!
Yhteystiedot
Teemu Vasama, puheenjohtaja
teemu.e.vasama@student.jyu.fi
Heidi Lindberg, ryhmävastaava
heidi.j.lindberg@student.jyu.fi
Aate Autio, vararyhmävastaava
aate.m.autio@student.jyu.fi