Alvarin unionin vuosi 2018 – Mitä olemme saaneet aikaan?

Ensimmäinen vuosi edustajiston kaksivuotiskaudella on takana päin ja onkin hyvä katsahtaa hieman viime vuoteen ja siihen, mitä kaikkea olemme saaneet aikaan. Paljon on vielä töitä tehtävänä, mutta hyvään suuntaan ollaan menossa!

Järjestöjen tukeminen
Alvarin unioni on ainejärjestöpohjainen edustajistoryhmä, joten meille erityisen tärkeää on järjestöjen toimivuus ja JYYn tuki ja apu piirissään toimiville järjestöille. Kauden 2017 lopulla vaalirinki Järjestöjen ääni eli Alvarin unioni, Luonnontieteilijät sekä P&D tekivät aloitteen JYYn piirissä toimivienjärjestöjen yleisavustuksen uudistamisesta sekä siitä, että JYYn tulisi pystyä tukea järjestöjä muutenkin kuin rahallisesti. Myös jaettavaan avustussummaan toivottiin korotusta. Hallituksen vastaus ilahdutti ryhmiämme suuresti ja saimme konkreettisia näyttöjä vuoden 2018 aikana.

Aloitteemme johdosta JYYn budjettiin budjetoitiin vuodelle 2018 3000 € enemmän rahaa järjestösektorille kuin aiemmin, yhteensä siis 23 000 €. Vaikka aloitteemme perusajatuksena oli muukin kuin rahallinen tuki järjestöille, ei järjestösektorin vahvistamista voi koskaan tehdä liikaa myöskään rahallisella puolella.

Yleisavustus muutettiin vuoden 2018 toiminta-avustukseksi ja samalla siitä tehtiin kaksiosainen. Keväällä järjestöt saivat hakea perusosaa ja marraskuussa loppua osaa avustuksesta perustuen vuoden toimintaan. Kaksiosaisuus sekä pisteytyksen selkeyttäminen avaavat järjestöille rahanjakoperusteita sekä sitä, mihin suuntaan JYY haluaa järjestöjen kehittävän toimintaansa. Uudistus kevensi järjestöjen avustushakua sekä antoi mahdollisuuden peilata järjestön toimintaa oman vuoden toimintaan.

Kolmanneksi vastaukseksi aloitteeseen kerrottiin ideoista koskien eri vastaavien koulutuksia sekä ajankohtaisia aiheita. Vuoden aikana pääsimmekin seuraamaan järjestösektorin koulutuksista järjestötoimijoille koskien toimintaa eri vastuualueilla tai ajankohtaisia aiheita kuten GDPR:ä.

JYYn vuoden 2019 toimintasuunnitelmaan on myös kirjattu projektiksi Järjestöt ja valiokunnat osallisuuden ja yhteisöllisyyden rakentajana. Erityisesti vanhan Sikariklubin muuttaminen Puheenjohtajaforumiksi on asialistalla, ja tavoitteena on osallistaa järjestötoimijoita entistä enemmän esimerkiksi koulutusten ideointiin ja toteutukseen. Valiokuntia on tarkoitus hyödyntää paremmin  myös järjestöjen vastaavien vertaistapaamisina. Myös niille sektoreille, joilla ei ole valiokuntaa, pyritään luomaan pysyvärakenteiset vertaistapaamiset.

Keväällä 2018 edustajistoryhmät saivat mahdollisuuden pitää ryhmäpuheenvuorot edustajiston kokouksessa koskien budjettia. Myös tässä puheenvuorossa otimme esille järjestöjen tuen tärkeyden. Lisää ryhmäpuheenvuorostamme voit lukea täältä.

Järjestösektori on siis menossa hyvään suuntaan ja haluamme kiittää koko järjestösektoria.

Kielellinen tasa-arvo
Budjettia koskevassa ryhmäpuheenvuorossamme otimme esille myös kielellisen tasa-arvon. Ehdotimme puheessamme määrärahojen lisäämistä käännösbudjettiin. Moni JYYn jäsen ei puhu äidinkielenään suomea, joten JYYn tulee kiinnittää huomiota merkittävästi myös heihin. Käännösmäärärahojen myötä hallituslaiset sekä asiantuntijat pystyisivät kiinnittämään huomiota täysillä työhönsä.

Iloksemme JYYn toimintasuunnitelma sisältää projektin nimeltään Kielellisen esteettömyyden periaatteiden määrittäminen. Projektissa tarkastellaan JYYn viestinnän ja päätöksenteon sisältöjä ja sitä, mitä on merkityksellistä tuottaa molemmilla kielillä. JYY alkaa myös toteuttaa tiivistelmiä edustajiston kokousten päätöskohdista englanniksi ja kannustaa järjestöjä kaksikieliseen viestintään. Vuoden 2019 aikana on lisäksi tarkoitus luoda kaksikielisen viestinnän periaatteet. Käännöspalkkiot on lisätty vuoden 2019 budjettiin, jotta hallituslaisten ja asiantuntijoiden ei tarvitsisi käyttää resurssejaan käännöstyöhön.

Sähköinen aloitejärjestelmä
Syksyn aluksi toimme edustajistolle aloitteen sähköisestä aloitejärjestelmästä, jota kannattivat peräti kaikki edustajistoryhmät. Sähköinen aloitejärjestelmä toisi JYYn jäsenet keskeiseksi osaksi päätöksentekoa, minkä lisäksi se lisäisi jäsenten tietoisuutta päätöksenteon vaiheista ja periaatteista. Hallituksen vastaus aloitteeseen oli meille mieleinen, sillä aloitejärjestelmä on yksi vuoden 2019 toimintasuunnitelmaprojekteista ja aloitejärjestelmälle on osoitettu myös budjetissa rahaa.

Vuoden 2018 aikana Alvarin unionin edaattorit ovat olleet aktiivisia edustajiston kokouksissa ja haastaneet hallitusta. Vuoden 2018 aikana JYYlle tehtiin yleispoliittinen linjapaperi, jota kaikkien edustajistoryhmien edustajista koostunut parlamentaarinen työryhmä työsti. Linjapaperin myötä saimme JYYlle kirjattua linjat, mikä varmasti helpottaa hallituksen työskentelyä ja tuo ylioppilaskunnan vaikuttamistyöhön pitkäjänteisyyttä. Hallituksessa työskenteli kolme AU:laista, Topias Peltonen, Heidi Rättyä ja Emilia Trast, jotka tekivät sektoreillaan hienoa työtä.

Vuonna 2019 Peltosen tie jatkuu JYYn hallituksen puheenjohtajana ja Rättyä toimii Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksessa. Vuoden 2019 aikana JYYn hallituksessa toimii Alvarin unionista myös Ville Härsilä, jonka vastuualueinaan ympäristö ja kansainvälisyys ja Nikolas Bursiewicz vastuullaan korkeakoulupolitiikka ja viestintä. Kaikki pääsevät käsiksi saman tien toimintasuunnitelmaprojekteihin ja muuhun JYYn toimintaan.

Vuonna 2019 haluamme jatkaa merkityksellistä, vastuullista ja keskustelevaa päätöksentekoa edustajistossa sekä muissa toimielimissä, joissa meitä vaikuttaa. Heti vuoden aluksi toimme esille yhdessä Järjestöjen äänen kanssa kannanoton vastuullisesta ja demokraattisesta päätöksenteosta koskien JYYn taloutta. Kannanottoomme voit tutustua tarkemmin täältä.

Meihin voi olla yhteydessä mikäli haluat olla mukana toiminnassamme, kysyä asioista lisää tai olla paremmin tietoinen meidän tai JYYn toiminnasta. Vuosi 2019 tuo mukanaan monet valtakunnalliset vaalit sekä myös omat edustajistovaalimme. Pysy siis kuulolla!

Yhteystiedot

Teemu Vasama, puheenjohtaja
teemu.e.vasama@student.jyu.fi

Heidi Lindberg, ryhmävastaava
heidi.j.lindberg@student.jyu.fi

Aate Autio, vararyhmävastaava
aate.m.autio@student.jyu.fi

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s