Rahaa! Terveisiä toukokuun edarista

 

 

Toukokuun edarissa kuumimpana puheenaiheena oli raha.

 

 

nicktoukokuupuhe

Toinen ryhmyrimme Nick Bursiewicz esittelemässä ideoitamme ensi vuoden budjettiin.

Toukokuun kokouksessa käsiteltiin Kortepohjan ylioppilaskylän B-rakennuksen korjauksen toimeenpanoa ja rahoitusta, JYYn lainojen korkosuojauksia sekä loppuvuodelle asetettavaa lisäbudjettia, joka on juuriaan JYY Palvelut Oy:lta saamistamme osingoista. Tämän lisäksi puheenjohtaja Forsgrén ehdotti, että edariryhmät voisivat kukin kommentoida lyhykäisesti omia tavoitteitaan ja painopisteitään ensi vuoden budjettiin, ennen kuin itse kokousmoukarointi alkaa syksyllä. Alvarin unioni tarttui tilaisuuteen, ja toisen ryhmävastaavamme Nick Bursiewiczin englanniksi lausuma puheenvuoromme korosti seuraavien seikkojen huomioonottamista budjettia luodessa:

 

 

 

Järjestötoimijoiden koulutuksen lisärahoittaminen sekä edunvalvontaan panostaminen Ylioppilaskunnan kustantamon tulevaisuus

 

Myös vuonna 2019 on tärkeää panostaa jäsenille näkyvään tukeen ja toimintaan eli yleiseen edunvalvontaan. Tämän lisäksi järjestöistä ja järjestötoimijoista muodostuneena edustajistoryhmänä toivomme tämän vuoden panostusten lisäksi myös määrärahoja järjestötoimijoiden koulutukseen vuodelle 2019. Järjestötoimijat ovat yleensä pestissään vain vuoden, ja tämän myötä onkin keskityttävä tehokkaaseen ja nopeaan koulutukseen, jotta jäsenistö saa parasta mahdollista tukea myös JYYn piirissä toimivilta aine- ja harrastejärjestöiltä. Tämäkään ei tule tapahtumaan ilman resursseja?

 

Puheemme oli englanniksi syystä

 

Huomattavan suuri osa jäsenistöstämme puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea, ja on siis toimintamme saavuttavuuden kannalta äärimmäisen tärkeää, että JYY viestii etevästi muillakin kielillä kuin suomeksi. Tämän myötä ehdotimme puheenvuorossamme määrärahojen nostamista JYYn julkaisujen englanninkielisiä käännöksiä varten. Tällä hetkellä käännökset ovat hallituslaisten sekä asiantuntijoiden käsissä – vaikka toimistolla on miltei poikkeuksetta englannin kielen taitureita, on tämä kuitenkin heille oman vastuualueen ulkopuolista työtä ja täten resurssien hukkaamista.

 

Ylioppilaskuntamme kustantamon tulevaisuus

 

Puheenvuorossamme ehdotimme, että ylioppilaskunnan kustantamon Kampus Kustannuksen statusta ja roolia tulisi tarkastella kriittisemmin osana ylioppilaskuntamme toimintaa. Tällä AU ei tietenkään tarkoita koko kustantamon yksioikoista maahanajamista, vaan uudelleenorganisoimisen mahdollisuuksia – miten toimintaa, joka ei välttämättä näy jäsenistölle turhan selkeästi, voisi reorganisoida jotta toiminnan menoja voisi vähentää? Miten ylijäävää rahaa voisi käyttää muihin ylioppilaskunnan jäseniä palveleviin toimintoihin?

Ääni jäsenille 2010-luvun keinoin

 

Kaiken yllämainitun lisäksi toivoimme puheenvuorossamme määrärahoja sähköisen aloitejärjestelmän pilotointia varten. Syksyn ensimmäisessä edustajiston kokouksessa Alvarin unioni aikoo tehdä aloitteen kyseisen järjestelmän pilotoinnin aloittamisesta ja siihen liittyvistä selvityksistä. Kun hankkeelle on varattuna ensi vuoden budjetissa rahaa, on vuoden 2019 hallitus sidottu toimimaan asian puolesta. Toivommekin näkevämme sähköisen aloitejärjestelmän JYYssä jo ensi vuonna!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s