(In English below)
Alvarin unioni on asettanut kaksi ehdokasta JYYn hallituksen jäseniksi vuodelle 2020. Aleksi Murtojärvi hakee viestintävastaavaksi ja Niklas Pelkonen kulttuurivastaavaksi.
Ensimmäistä vuotta viestintää opiskeleva Aleksi valittiin syksyn edustajistovaaleissa varsinaiseksi edaattoriksi. Aikaisemmin hän on tehnyt pitkän uran niin ainejärjestöissä kuin viestintätehtävissä eri organisaatioissa. Kokemusta on karttunut myös työtehtävien merkeissä esimerkiksi nuorisoalan kattojärjestö Allianssissa, Puolustusvoimissa sekä sosiaalisen median palvelu Jodelissa. Aleksi näkee ylioppilaskunnan brändiuudistuksen loistavana tilaisuutena tuoda JYYn monipuolista ja laadukasta toimintaa paremmin koko jäsenistön tietouteen. Lisäksi hän haluaisi entisestään panostaa edunvalvonnasta tehtävään viestintään ja luoda mittareita eri viestintäkanavien tarkoituksenmukaisuuden seuraamiselle.
Neljättä vuotta journalistiikkaa opiskeleva Niklas on toiminut aktiivisesti JYYn kulttuurivaliokunnassa ja Lööppi ry:n hallituksessa kulttuurivastaavana. Kulttuurivaliokunnassa Niklas on muun muassa ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa vuoden 2019 edustajistovaalivalvojaisten ohjelmaa. Toimittajana hän on työskennellyt monien erilaisten kulttuuriaiheiden parissa. Vuonna 2020 Niklasta kiinnostaa erityisesti Ilokiven monitoimitilan tulevaisuuden suunnittelu.
“AU:lla on jälleen kaksi erinomaista ehdokasta JYYn hallitukseen! Aleksin pitkä kokemus organisaatioiden viestinnästä tulee todella tarpeeseen, kun ylioppilaskunnan uutta brändiä lanseerataan, ja Niklaksen monipuolinen tausta kulttuurin ja tapahtumien järjestämisen parissa on korvaamaton Ilokiven alakerran tulevaisuutta suunnitellessa,” Alvarin unionin puheenjohtaja Teemu Vasama kommentoi ehdokkaita.
Hallitusehdokkaiden haastattelut ja hallitusneuvottelut käydään ylioppilastalo Ilokivessä maanantaina 2.12. Muutoksena suhteessa aikaisempiin vuosiin tällä kertaa neuvotellaan ainoastaan yksi päävastuualue kullekin hallituksen jäsenelle. Alvarin unionin neuvottelijoina toimivat Teemu Vasama ja Matti Heikkilä.
* * * * *
The Union of Alvar has two candidates for the Board of Executives of the Student Union for 2020. Aleksi Murtojärvi is running for the position of Communications and Niklas Pelkonen for Culture.
“The Union of Alvar has once again two excellent candidates for JYY’s Board! Aleksi’s long experience with organisational communications comes in handy with the launch of the Student Union’s new brand, and Niklas’s diverse experience in culture and event organizing is indispensable when planning the future of Ilokivi’s BlackBox,” UoA’s chairperson Teemu Vasama comments.
All the candidates are interviewed publically at the Student House Ilokivi on Monday December 2nd. Negotiations to form the next Board take place after the interviews. As a change compared to previous years, this time only the main area of responsibility is negotiated for each member of the Board. UoA’s negotiators are Teemu Vasama and Matti Heikkilä.